maanantai 25. maaliskuuta 2013

sasuismonunoneo


Eilen oli taas mun elämän yksi kivoja päiviä, oikeastaan melkein kaikki päivät on kivoja, mutta toiset on joskus kivempia kuin toiset ja en oikein tiedä, mitkä niistä on kivoimpia, joten sanotaan nyt vaikka, että eilinen oli sieltä kivemmasta päästä. Pääsin nimittäin taas katsomaan mun velipuolta Neoa ja meidän yhteistä iskää Nunoa, mutta tällä kertaa olikin aivan sikakivaa, koska myös mun pitkänmatkan veli Ismo oli mukana! En oo nähnyt Ismoa ties kuinka pitkään aikaan, joskus syksyllä ehkä jollain pentutreffeillä. Neokaan ei ollut mulle enää yhtään niin rähjä kuin viimeksi. Ja sain myös kuulla tosi kivan uutisen, että Ismo tulee myös mun kanssa perronäyttelyyn ens kuussa, jee!

Aidan toisella puolella, pienten koirien puistossa, oli pari narttua, joista yksi oli perro! Me pojat pyörittiin aidan vieressä heilastelemassa vuorotellen, kun ne oli niin kiinnostavia (kts. kuva yllä). Neo jopa yritti viedä niille lahjaksi mun poron, onneksi se kuitenkin säilyi, muuten olisi tullut suru puseroon tai turkkiin tai mikä mulla on.

Iskä yritti koko ajan näyttää Ismolle, missä on kaapin paikka
ja Neo komppaa haukkumalla. Onneksi Ulla oli Ismon puolella.
Tässä iskän silmistä näkee, että nyt tuli noutaja..
Perrorivi, huomatkaa mun erityisen komea ilme 

Tässä me seistään koko konkkaronkka: Neo, Nuno, Ismo ja mikä tärkeintä, mä!

Nuno tykkää näyttää kieltä! Ja mun perroiskästä ei voi erehtyä

Ja tää on mun yks parhaita tai ainakin yks hyviä tai kaveri ainakin,
mut kuitenkin sen nimi on Ismo!

1 kommentti:

  1. Hauskasti Sasu kirjoittelee blogiinsa. Täällä veikka Ismo odottaa kovasti taas tapaamista :)

    VastaaPoista