tiistai 2. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa

Kielinäytteissä jo luvattiin vaikka ja mitä. Mitään lupauksia ei kuitenkaan pidetty, te lukijat minut Sasu mukaan lukien sen kyllä jo huomasittekin. Nyt se on niin, että asianlaita muuttuu. Ensin meni kesäkuu, sitten heinäkuu ja samassa elokuukin. Syyskuu tuli! Täällä mä jo mietimme, että jatkanko tätä blogia, kun siihen ei tuntunut syntyvän tekstiä. Kokeilen nyt kuitenkin tätä kirjoittamista vielä, kun olen kuullut sankoista fanijoukoista ja onhan tää nyt varsinainen ihme, että perro osaa itse kirjoittaa. Vai onko? Toisaalta mutsi ja faija näitä tänne naputtelee, kun en mä osaa tietokonetta käyttää, mutta tarinaa tulee kuitenkin.

Mä löysin kuvamateriaalia vähän lämpimämmiltä keleiltä. Tässä kesän aikana Iskä on mm. saanut valmiiksi mun pihan tänne kotiinkin. Siihen tuotiin tuo siirtonurmi, jossa on erihyvä ottaa hepuleita. Niissä mä oon kyllä aika hyvä, paljon parempi kuin iskä.

Sit tuolle pienelle pennulle on hankittu tommonen kantorinkka, niin mä pääsen taas ihan metsään metsään useammin lenkeille. Ja nyt mun korviin on kantautunut jotain juttua, että oltais taas lähdössä sinne Lappiin.



Huh, tippuu ei tipu, tippuu ei tipu, tippuu ei tipu... ei se kieli vielä tippunut

Äh, miksi pitää olla paikoillaan?

Lääh! Näin kuumilla on hyvä loikoilla nurtsilla varjossa. Tämän kuvan ottamisesta on jo niin kauan, että kukaan ei enää edes muista niitä kuumia.

Näinä hiljaisina aikoina on sattunut ja tapahtunut. Mä oon aloittanut agilityn ja siitä mä tykkään kaikista eniten. Oon aina valmis agilityläinen :) Jos mä nyt tänne sitten saisin laitettua kans vähän agility materiaalia. Siellä mulle on sanottu, et oon taitava, vaikka kyllä mä nyt oikeestaan sen jo tiesinkin. Oon tosi taitava ainakin tosi monessa jutussa. Perrot vaan on! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti