sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lunta, saunaa ja menoa

Moro!
Nyt sitä lunta on tullut! Ihan mieletöntä. Olen ihan pähkinöinä. Juoksen pää kolmantena jalkana menemään. Tässä vaiheessa on kyllä jo yksi ikävä asia tunnistettu, sillä tassuihini tarttuu aivan mielettömiä lumipalloja. Niiden takia käveleminenkin on hankalaa :( Papi on puhunut, että voisin saada sellaiset tossukat, joiden avulla tahti pysyisi entisellään. Landella satoi reippaasti lunta ja pakkanenkin paukkui. Mulle tuli mieleen, että mähän menen avantoon uimaan! Laitoin papin hommiin tekemään avantoa ja mamin lämmittämään saunaa. Saunassa oli mukavan lämmin ja siellä tulikin useaan otteeseen istuttua, mutta sitten meni pupu pöksyyn. Papi ja mami meni uimaan, mutta enhän mä mitään uskaltanut. Osallistuin kyllä kuivaamaan niiden jalkoja pulahduksen jälkeen ja sitten taas nopeasti takaisin saunaan! :)

Lauantaina me mentiin pitkälle lenkille ja se sai lopulta mun energiat laskemaan. Mutta ei se mitään onneksi tänään olin taas palautunut normaalille vireystasolle. Papi selitti jotain mulle adventtikalenterista. Avasin siitä luukun, mutta se oli ihan pirun pahaa, yak! Ja sitte Muari oli ostanut toisenkin sellaisen kammotuksen. Ne ei tajua, että mä pidän ainoastaan listoista ja lihasta ja nappuloista ja savukalasta ja luista ja bullstickeistä ja sonninsudeista ja ai niin sanoinko jo nappulat?!!


Haa!! Varokaa!!!

Kyllä, metsästän myös keppejä!

No niin, alappas nyt hommiin Papi, ei tässä koko päivää tarkene odotella, murr!!

Huih on se kylmää, en mä taidakaan mennä!

Olo tuntuu vähän hullulle!!

Jihaa!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti