keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Meillä on ollut erityisen laiskaa sakkia viime aikoina. Lukuisista huomautuksista huolimatta tätä karvapallon blogia ei ole kukaan päivittänyt pitkään aikaan! Meillä on ollut vähän ala-ja ylämäkiä niinkuin jokaisessa perroperheessä välillä on :) Koirakoulussa ollaan edelleen käyty ahkerasti.

Kodin tuohoaminenkaan ei ole ottanut loppuakseen. En tiedä mikä minua niin pännii, ehkä nuo naapurissa alvariinsa haukkuvat koirat, seiniä paukuttava naapuri tai sitten vaan yksin jääminen. Viikonloppuna kun minut oli jätetty kotivahdiksi tuli tylsää. Aikani kuluksi yritin avata tv:n. Poruhan siitäkin sitten lopuksi syntyi, kaukosäädin oli mennyt käsittelyssäni pirstaleiksi vaikka yritin vain vaihtaa mielenkiintoisemmalle kanavalle Yle Teemalta. Maanantaina taasen tuli syötyä yhdestä pöydästä jalka... voisin todeta, että sen jälkeen meillä oli kyllä ikävä tunnelma. Tämän episodin päätteeksi poikettiin Isin kanssa Mustissa ja Mirrissä. Sain lahjaksi feromonihahduttimen, katsotaan tuleeko siitä nyt sitten parempi fiilis! Kaksi päivää mennyt tuhoilematta, mutta kolmashan se vasta toden sanoo.

Tänään käytiin koirapuistossa katsomassa josko olisi kavereita ollut. Eipä ollut. Ainoastaan yksi pieni hassunnököinen koira, joka lopulta yritti käydä päälleeni. Jouduttiin sieltäkin lähtemään pois. Onneksi minulla on muita tosi kivoja kavereita <3

Jotta minun aktiivinen mieli pysyisi edes vähän aisoissa joudun etsimään ruokaani lumihangesta. Näitä kutsutaan namipiiloiksi! Namipiilot ovat jännittäviä. Aktiivista mieltäni hallitaan myös koirakoulussa opituilla harjoituksilla. Alan tässä vähitellen hiffata mitä seuraaminen on ja joskus saatan jopa totella ja tehdä kuten pyydetään. Kjäh!

Näin se lumi tarttuu minun komeaan turkkiini!


Tässä mä niitä nameja etsin sieltä piilosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti